Töysäläissyntyinen suomalaiskuljettaja Jari-Matti Latvala kilpailee rallin WRC-sarjassa Volkswagenin kilpailukykyisellä Polo R WRC-autolla. Kartturinaan Latvalalla on Miikka Anttila. Latvala on syntynyt vuonna 1985 ja myös hänen isänsä Jari Latvala on ralliautoilija, jolla on tilillään muun muassa Suomen mestaruus kotimaisilta rallipoluilta.

)

Rattiin Jari-Matti Latvala pääsi jo 4-vuotiaana kotipihallaan lokariauton ohjaimissa. Seitsemänvuotiaana Latvala osallistui ensimmäiseen autokilpailuunsa vuonna 1992 ottaen osaa karting-kilpailuihin vuonna 1992. Latvalan isän ralliharrastus auttoi jälkikasvun harjoittelua, sillä tulevan WRC-kuljettajan oli mahdollista käytännössä aina ajaa oikealla ralliautolla. Latvala osallistui 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa rallisprint-kilpailuun nuorten sarjassa. 17-vuotiaana Latvala hankki englantialaisen kansallisen lisenssin ja osallistui paikalliseen rallisarjaan.

Latvala starttasi kansainvälisen uransa osallistuen vuoden 2002 päätösralliin Walesissa. Seitsemänneksitoista sijoittunut Latvala ajoi Mitsubishi Lancerilla. Pian vuoden vaihteen jälkeen Latvala osallistui Eestin Talviralliin isänsä Toyota Corolla WRC:llä. Latvala voitti rallin suvereenisti parin minuutin aikaerolla seuraavaan. Latvala ajoi kaudella 2003 neljässä MM-rallissa yksityisen tallin Ford Focus -autolla. Kauden 2004 Latvala kilpaili WRC-sarjan juniorieissa ja vuonna 2005 Latvala osallistui MM-ralleihin eri yksityistallien autoilla, kuten myös vuonna 2006. Kaudella 2006 Latvala osallistui osaan SM-ralleista ja voitti sarjassa hopeaa osallistumatta kaikkiin ralleihin.

Kaudella 2008 Latvala nousi lopulta tehdastalliin Marcus Grönholmin lopetettuaan ralliuran. Latvala nousi Grönholmin korvaajaksi Fordin tehdastalliin Mikko Hirvosen tallikaveriksi. ”Tulokas” voitti jo toisessa rallissaan; Jari-Matti Latvalasta tuli myös kaikkien aikojen nuorin MM-rallin voittaja ohittaen Henri Toivosen. Vuoteen 2012 saakka Latvala kilpaili Fordin tallissa vaihtelevalla menestyksellä.

Vuonna 2013 Latvala aloitti Volkswagenin uudessa tallissa Fordin luopuessa tehdastallina paikastaan WRC-sarjassa. Latvala sijoittui Volkswagenin avauskaudella kolmanneksi tallikaverinsa Ogierin voittaessa mestaruuden. Kuluvalla kaudella Latvala on aloittanut vahvasti ja on WRC-sarjan johtoasemassa muutaman pisteen tallikaveriaan Sebastien Ogieria edellä. Kuluvasta kaudesta odotetaan aiempia tasaisempia, joskin Sebastien Ogier on silti selkeä suosikki, kuten vedonlyöntikertoimistakin on nähtävissä Betsafein sivuilla. Latvalalla on kuitenkin allaan vahva auto ja kuten alkukausi on näyttänyt, on nuorella mutta kokeneella kuljettajalla rahkeet vaikka mestaruuteen. Varmaa on ainakin se, että Volkswagen tulee olemaan tälläkin kaudella vahva.