Suomalaisia on menestynyt rallissa niin paljon, että on vaikea nimetä kaikkein aikain kuuluisinta: nimiä kuten Hannu Mikkonen, Juha Kankkunen ja Ari Vatanen tulee mieleen ilman pitkää miettimisaikaa.Näistä vanhin on legendana tunnettu Hannu Mikkonen. Vaikka hän on voittanut rallin maailmanmestaruuden ”vain” kerran (suomalaiset Mikkosen jälkeen jonkun aikaa kahmivat lähes ne kaikki, joten moninkertaisiakin voittajia on) hän on jäänyt suomalaisien ralliautoilun historiaan muun muassa voittamalla Jyväskylän suurajot ennätykselliset seitsemän kertaa, (1968, 1969, 1970, 1974, 1975, 1982 ja 1983) ja SM-kisat kahdesti.Hän osallistui ensimmäiseen Rallin MM-sarjaan vuonna 1974, ja voittikin ensimmäisen kisansa Jyväskylässä ja seuraavana vuonna Marokossa, mutta sarjavoitto irtosi vasta vuonna 1983, joka oli viimeinen vuosi jolloin hän päätti vielä kerran tosissaan tavoitella voittoa – hopeaa hänellä oli jo kolme ja pronssia kaksi mitalia. Autojen hajoamisesta huolimatta Mikkola saikin tavoittelemansa mitalin.